tiistai 16. marraskuuta 2010

Uusia saippuaideoita

Tässä koko tuotos
Tänään minusta tuli onnellinen ihminen! Olen parina iltana tehnyt malleja saippuoihin ja tehnyt niistä silikonimuotit ja tänään valoin niihin sitten saippuat. Ja niistä tuli kyllä aika makeita, ainakin minusta...:) Tässä tuotokset ja alla vaihekuvia, jos jotakuta kiinnostaa. 

Tämä on ehdoton suosikkini!
Tämä on myös todella tarkka, hieman väri levisi
jalkojen kohdalla, mutta ei se mitään
Ihaan väri ei ihan täydellinen, mutta aika suloinen silti
Rakkautta... Pintaviillot ei kuulu pakettiin, tuli vahingossa
Isänpäivän innoittamana...



Eli näin nämä tehtiin:
                                        
Lasten leluista löytyy vaikka mitä mukavaa, joita voi käyttää mallin valmistukseen. Keräsin muutaman mielenkiintoisen pienen esineen, jotka upotin plastoliiniin, eli kovettumattomaan saveen/muotoiluvahaan. Tein siis kappaleesta täsmälleen sen mallisen kuin halusin valmiin saippuankin olevan. Nämä mallit asettelin muoviseen pakastesäilytysrasian pohjalle, johon on sitten helppo kaataa nestemäinen silikonikumi.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Saippuaa!!

Tänään valmistin saippuaa valmiista saippuamassasta. Ihka ensimmäinen silikonimuottikokeiluni oli se leijonan pää, josta ensimäinen juttukin kertoi. Tämä samainen leijonanpää saa olla nyt esimerkkinä näköjään kaikissa jutuissa:) Alla vähän kuvia ja juttua saippuan valmistuksesta. Nyt tiedän mitä teen seuraavien päivien aikana, saippuaa saippuaa ja vielä kerran saippuaa. :))
Saippuamassa sulamassa Tupperwaren astiassa, joka on osittain
upotettuna kattilassa kuumenevaan veteen. Massa suli loppujen
lopuksi nopeaa nestemäiseksi.

Saippuaväri on kiinteää massaa, josta olen leikannut pieniä
nappeja ja sekoittanut tässä kuumaan veteen. Tämä
sen vuoksi, että väri olisi sitten helpompi sekoittaa massaan.

Tässä siis väri kiinteässä muodossa. Jälkeenpäin totesin, että
ensi kerralla sekoitan napit suoraan saippuamassaan, jotta
värit tulisi kirkkaammin esille.


Tässä osa saippuamassasta on valettu leijonamuottiin. Kuten näkyy,
väri on todella hento tällä tekniikalla. Eihän siinä mitään vikaa
ole, jos ei halua voimakkaita värejä. Saipppuamassaan lisäsin hieman
ihanaa laventelin tuoksua..Hmmm

Tässä sitten valmis saippua. Aika kiva, joskin aiheena aika erikoinen
Täytyy siis alkaa tekeen kivoja muotteja, jotta saisi kivoja
saippuoita.


tiistai 2. marraskuuta 2010

Lisää muistoja kesältä

Aina on pakko kokeilla jotain uutta, välillä vähän hulluakin. No, joskus näistä hulluistakin päähänpistoista syntyy jotain mielenkiintoista.

Mehitähdestä tehty kumimuotti, johon on valettu hartsia.
Valkoinen on käsittelemätön ja punainen hiottu ja maalattu.

Punainen lähikuvassa. Tämä on pieni,
noin 5 cm halkaisijaltaan. Yritin tehdä tosi
isostakin kukasta muotin ja valoinkin siihen
hartsia, mutta siitä tuli fiasko.


lauantai 30. lokakuuta 2010

Halloween Halloween ja Halloween


Tänään on pienet kullannuput puettu hirviöiksi ja on kepposteltu ja karkkisteltu. Tämä juhla on lapsille joulun jälkeen se odotetuin "JUTTU", ainakin meidän perällä. Olen kyllä huomannut, että joka puolella asia ei ole samanlainen. Miten lie tuolla Ruotsin puolella tilanne, onkohan tässä rajan pinnassa saatu vaikutteita sieltä. Vai mistä johtunee, että täällä Halloween on niin suosittu. Tässä kuvia niin suloisista ja ihanista pikku "hirviöistä". Alla selostusta vähän haavojen tekovaiheista...
























Plastoliinista tehty haavan malli ja kehys
Irroitusainetta vähän pintaan
Päälle kaadetaan hartsia, josta tulee siis muotti





UUPS!! Kehys ei ollutkaan tiivis ja hartsi valuu
ulos reunan alta. Huono homma, mutta sain pelas-
tettua tilanteen painamalla renoja tiiviimmin alustaan.
Ensi kerralla olen kyllä huolellisempi!


Valmis hartsimuotti, ei muuta kuin
valamaan silikonia
Ihonväripigmentillä värjättyä silikonikumia
joka suunniteltu juuri feikkihaavojen yms. tekoon


Sotkuista hommaa? KYLLÄ! Laita siis alusta
Ja valmiit feikkihaavat




Ei muuta kuin poskiin kiinni ja "verta"
pintaan. Ensi kerralla osaan ehkä häivyttää
reunat paremmin.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Savesta joulupukiksi

Heipä hei taas

Oletteko koskaan kokeilleet muotoilla plastoliinista mitään? Minä olen, se on jälleen yksi materiaali, johon olen hurahtanut. Kun ottaa savimöykyn eteen ja alkaa muovaamaan ensin käsin ja sitten työkalulla viimeistelemään, vierähtää työn parissa herkästi usea tunti. Kaikki muu unohtuu, ja mikäs sen antoisampaa, ainakin aina välillä. Lapsetkin ottavat osaa tähän harrastukseen, ottavat oman möykyn käsiinsä ja tekevän milloin autoa ja milloin mitäkin. Nyt kun joulu jälleen kerran kolkuttelee kohta ovelle, syntyi savesta joulupukki ja muori. Tässä kuva vain joulupukista, koska muori kärsi vähän, kun tein siitä silikonimuotin kynttilää ja hartsivalua varten. Laitan muoristakin kuvan, kun saan sen korjattua, niin ja niistä kynttilöistä:). Hauskaa Joulun odotusta, enää vajaa kaksi kuukautta!
Pääsihän se muorikin lopulta kuvaan:)


Ai niin, koiraihmisenä oli pakko kokeille myös koiraa.
Työ on kylläkin vielä kesken, ja vaikeaa on tehdä eläimiä hyvännököiseksi.
No pakko on aina kuitenkin kokeilla.

Terkuin Irina

tiistai 26. lokakuuta 2010

Muistoja kesältä






Kesä on ihanaa aikaa. Olen hulluna kaikkiin ihaniin kukkiin, vaikken niitä aina ihan oikeaoppisesti osakaan hoitaa. Yritys on usein kyllä hyvä... Tässä pari esimerkkiä säilyttää kesän muistoja, edes jollain tapaa..

Tässä olen Ikeasta hankittuun lasiastiaan laittanut pohjalle merisuolaa ja sen päälle pihalta etsittyjä kiviä. Kivien lomaan olen laittanut pari samettikukkaa ja yhden unikon siemenkodan. Koko komeuden päälle olen varovasti kaatanut nestemäistä silikonikumia (ei muottikumia). Silikoni jähmettyy vuorokaudessa ja on kirkasta kuin vesi, joten näyttää kuin kukat ym. vermeet olisi vedessä. Silikonikumin vaikutus on mielenkiintoinen, kun kyseessä on elävää materiaalia kuten kukkia. Unikon siemenkota on aivan hopeoitunut ja samettikukkien ympärillä on jännä keltaisen oranssi hehku. Kuvaan on vaikea vangita todellista ulkonäköä, mutta se on aika jännä. Kivien väri tulee hienosti esille, kuten vedessä olevat kivet näyttävät paljon kauniimmalta kuin kuivina luonnossakin. Pienemmässä lasikipossa oleva kukka on todellisuudessa tulipunainen (olisikohan ruusupegonia tai jotain..). Silikonin sisään jätettynä muuttui mustan lilaksi ja siinäkin osa lehdistä on hopeoitunut hienosti. Kynttilää ei uskalla laittaa silikonin päälle, vaikka kuinka mieli tekisi (olen kokeillut ja näyttäisi hienolta, mutta ei uskalla kuumumisen vuoksi). Mutta kynttilän liekin lepatus näyttää kivalta ihan vain vieressä ollessaan, heijastaa valoa kivasti koristeen lomitse. Tällaista siis tälläkertaa ja uusia kujeita taas kohta...:)





sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Nallekoristeesta kynttiläksi

Vielä vähän lisää tätä...


Tässä pienestä nallekoristeesta (vasemmalla) on tehty silikonimuotti. Tähän silikonimuottiin on valettu hartsista nalle (valkoinen) sekä vanhoista kynttilän jämistä tein myös kynttilän. Väri nyt ei ole kyllä kaikkein makein, mutta ehkä sitä pääsiäispöydässä voisi piettää...Niin, nalle tonttulakki päässä ja lahjat sylissä pääsiäispöytään...



No joo, mutta idea nyt kuitenkin tuli kai selville.
Tässä kuva myös muotista.

Luomisen tuska ja ihanuus!

Hei vaan kaikille!

Olen yksi niistä perheen äideistä, jotka yrittävät löytää kaiken arjen pyörittämisen keskeltä pienen hetken silloin tällöin johonkin, mihin voisi purkaa luomisen tuskaansa. Keinoja on monia, ja ainakin minulla se keino vaihtelee. Nyt olen totaalisen hurahtanut muottien tekemiseen, sekä kynttilöiden ja saippuoiden ja koriste-esineiden valmistukseen tehtyjen muottien avulla. Tässä yksi esimerkki (antakaa anteeksi huono kuvan laatu..), ja vähän selostusta miten kaikki tehdään.




Lapsen leikkikilvestä lähtenyt leijonan pää (kultainen muoviesine) sai olla ensimmäinen muottikokeiluni. Olen asettanut sen pahvialustalle ja liimannut kuumaliimapistoolilla leijonan pään siihen. Täytyy olla tarkkana, että malli tulee liimattua kunnolla alustaan, ettei päälle kaadettava silikonikumi valu mallin alle (menee todella pienestäkin raosta!). Mallin ympärille olen tehnyt kehyksen tavallisesta foliosta, jonka olen myös liimannut kuumaliimapistoolilla pahvialustaan.





 Seuraavaksi onkin jo silikonikumiseos kaadettu mallin päälle odottamaan valmistumista... Kumi, jota tässä on käytetty on Smooth-onin OOMOO 30, ja kuivuminen kesti noin 6 tuntia...









Ja VOILÁ.. Tässä valmis silikonikumimuotti eli negatiivi ja siihen valettu hartsivalukappale. Hartsi on siis kaksiosaista nestemäistä muovia, joka sekoitettuna keskenään muuttuu kiinteäksi muoviksi hyvin nopeasti (10 min.). Ei aavistustakaan, mitä tälle leijonan päälle teen, mutta kyllä jotain keksin.

Tämä oli eka kokeiluni muotin teosta ja oli oikeastaan tosi helppoa! Tämän teoksen jälkeen olen niin innostunut, että huh huh! Mitä lisää voisikaan keksiä, pää puhkuu ideoita ja osa niistä jo toteutettukin; kynttilöitä koriste-esineistä, saippuoita ym. ym. Joulukin tulee kohta ja luulempa, että kaikki ystävät ja sukulaiset löytävät paketeistaan juuri näitä. Laitan näitä teoksia myös esille tänne, niistä lisää siis kohta...;)


Palaamisiin,

Terkuin Irina